Toine erilainen juttu oli Kulttuuripäivä jota vietettiin viimeviikolla. Päätimme taluttaa vuohia koulun pihassa. Vaikka alussa kaikilla ei ihan synkannut vuohiensa kanssa, niin ulos päästyä oli vuohilla niin hienoa! Kylmän sään takia emme kauaa ulkona ollut.
tiistai 1. lokakuuta 2013
Keke- ja kulttuuripäivä
Koululla on taas vietytty kaikenlaista spesiaalipäivää syksyn aikana. Ensimmäisenä oli Keke- päivä. Kulttuurin tuntemusryhmän kanssa päätimme olla intiaaneja. Omalla pisteellä olin Tuiken kanssa ja pidimme Intiaanien muodin huipulle- ohjelmaa, jossa ryhmän piti valita itselleen malli, jolle suunnittelee jätesäkistä ja teipistä asun. Pitkästä päivästä huolimatta päivä oli ihan hauska.
lauantai 14. syyskuuta 2013
Kesäni nopeasti kerrattuna
Vaikka koulussa on oltukin jo kuukauden verran, voi muistella viellä vähän mennyttä kesää.
Eläimet liittyivät kesääni lyhyeen lomituskeikan lisäksi tottakai ratsastuksen myötä.
Lisäksi kesääni kuului pitkiä unettomia öitä, paljon tanssimista ja rakkaiden ihmisten kanssa ajan viettoa.
Lisäksi pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen unelmani, sillä pääsin matkustamaan Elokuussa Etelä- Koreaan, Seouliin. Korealaisen musiikin fanina matka oli unelma, upean kaupungin, ruuan ja kulttuurin lisäksi näin livenä yhteensä 25 bändiä, mukaan lukien suurimmat idolini. Seouliin olisi tarkoitus palata keväällä : )
Lehmien halaaja Lindholm palveluksessanne
Juhannusilta mökillä
Maailman paras tanssiryhmä
Uusi lemppari Chora Chan '' Cora''
Kukkaisviikoilla esiintymässä
Yeongdongpo-gu
Maailman onnellisimman tytön ottama kuva

Kuten myös tämä
Ja tämä
Viimeinen vuosi alkaa!
Käsittämätöntä miten nopeasti aika menee! Muistan elävästi miten sain kirjeen, että minut on hyväksytty Ahlmanille!
Kolmantena vuonna luvassa on muunmuassa opinnäytetyön tekoa ja kauan odotettu hevoskurssi.
Alkusyksy menee tosin attoaineiden kanssa puurtaessa.
Kolmantena vuonna luvassa on muunmuassa opinnäytetyön tekoa ja kauan odotettu hevoskurssi.
Alkusyksy menee tosin attoaineiden kanssa puurtaessa.
Naudanlihan tuottaminen 10opv
Olin luokkani ainoa joka valitsi valinnaiseksi naudanlihan tuottamisen, ja se kuluikin kokonaan työssäoppimassa. Olin työssäoppimassa ihanalla Jokisen Tilalla, jossa kasvatetaan pääsääntöisesti Simmentaleja, mutta lähes jokaista liharotua löytyi ainakin yksi pää. Työssäoppimiseni osui juuri poikimakaudelle mikä minulle kävi, sillä olen kova vasikkafani! Pääsin kokemaan monenlaisia, onnellisia ja ei niin onnellisia syntymiä, erilaisia peltohommia, joitakin mysteerisairauksia, koneiden hajoamisia, jotka aiheutti meille monenlaisia ongelmia, sekä paljon muuta! Tämän topin aikana rakastuin kyllä lihakarjaan totallisesti!
Tämä on myös sellainen tila, josta minua ei ole saatu pois kovinkaan helpolla. Heinäkuussa kävin lomittamassa muutaman päivän, ja syksyllä olen menossa tekemään opinnäytetyötäni tilan vasikoista.
Tässäpä muuten pientä tietoa liharoduista!

Aberdeen Agnus
- Kotoisin Skotlannista
- Musta ja nupo
- Hyvät emo-ominaisuudet ja hyvä rehunkäyttökyky
- Murea marmoroituva liha
Suomen Agnusyhdistys : http://www.angus.fi/
Blonde d' Aquitaine
- Kotoisin Ranskasta
- Kermanvaaleita! Ruskeita, siroja, sarvellisia tai nupoja
- Korkea teurasprosentti
- Hitaasti kehittyvä, helpot poikimiset

Charolais
- Kotoisin Ranskasta
- Suurikokoinen , sarvellinen tai nupo, valkoinen/ kellertävä
- Erinomainen kasvukyky, ei rasvoitu helpolla
- Herefordin rinnalla supsituin rotu

Suomen Charolaisyhdistys: http://www.charolais.fi/
Hereford
- Kotoisin Englannista
- Punaruskeita, valkoinen pää, rinta ja mahanalusta
- Nupoja tai sarvellisia
- Erinomainen rehunkäyttökyky ja emo-ominaisuudet
- Maailman yleisin lihakarjarotu
Suomen Herefordyhdistys: http://www.hereford.fi/
Highland Cattle
- Kotoisin Skotlannista
- Pieni, ruskea, pitkäkarvainen ja -sarvinen
- Kehittyy hitaasti, sukukypsyys hitaammin kuin muilla, mutta pitkäikäinen
- Erinomaiset emo-ominaisuudet

Suomen Highlandyhdistys: http://www.highlandcattle.fi/
Limousin
- Kotoisin Ranskasta
- Kullankeltainen/-ruskea, nupo tai sarvellinen
- Tehokas rehunkäyttäjä, ei rasvoitu helposti
- Korkea teurasprosentti, korkea teurasluokitus

Suomen Limousinyhdistys: http://www.limousin.fi/
Simmental
- Kotoisin Sveitsistä
- Jakautunut maidon ja lihantuotantoon
- Ruskeavalkoisia, sarvellisia tai nupoja.
- Korkea maidontuotanto

Suomen Simmentalyhdistys: http://www.simmentalyhdistys.fi/wp/
Piemontese
- Kotoisin Italiasta
- Tummanruskeita, siroja, korkea teurasprosentti
- Erikoisuutena kaksoislihas
Dexter
- Kotoisin Irlannista
- Hyvin pienikokoinen, sarvellinen, musta, ruskea, punertava
- Hyvät emo-ominaisuudet

Galloway
- Kotoisin Skotlannista
- Mustan, ruskean, harmaan tai valkoisen sävyinen
- Nupo
- Suomessa vain risteytyksiä
Texas Longhorn
- Kotoisin Texasista
- Pitkät sarvet (Kärjestä kärkeen jopa kaksi metriä)
- Rauhallisia, helpot poikimiset

maanantai 22. huhtikuuta 2013
Teurastamovierailu 22.4.2013
Kävimme tänään pienellä porukalla vapaaehtoisia vierailemassa Paijan tilateurastamossa Urjalassa. Teoriassa tiesin jo mitä odottaa, ja tiesin mitä tehdään missäkin järjestyksessä, mutta aamulla vähän mietin että mihin tässä taas on suostuttu, sillä olen melko herkkä tuon veren kanssa. Kun pääsimme teurastamon eteiseen teurastamon haju tuntui jo siellä ja alkoi mennä pupu pöksyyn. Eteiseen kuului myös kalttauskoneen kolina. Puimme suojavaatteet ja sitten oli aika siirtyä teurastussaliin. Heti oven avattuamme edessä roikkui useampi sika valmiina sisäelinten poistoon. Salissa haju ainakin kaksinkertastui ja se oli kerrassaan hirveä. Menimme katsomaan kun siat tainnutetaan ja pistetään, ja nostetaan kalttauskoneeseen. Olin yllättynyt itsestäni, sillä edes verenlasku ei saanut oksennusrefleksiä aikaan, vaan pystyin seuraamaan teurastajien työtä. Kalttauskoneessa sika upotetaan kuumaan veteen, jonka jälkeen sen karva ja nahka revitään irti, siitä sika jatkaa sisäelintenpoistoon, ja siitä ruhon halkaisuun. Ruho jatkaa kahdessa osassa kohti kylmiötä. Näimme myös teurastamon uudet, pian käyttöön otttavat odotustilat, sekä lihanleikkuu ja pakkauspisteet.
Eihän reissu mikään mielialaa ylentävä ollut, mutta erittäin hyödyllinen ja ainutkertainen, nimittäin ei sinne teurastamoon muuten vaan pääse.
Löysin myös netistä artikkelin, joka on kirjoitettu juurikin Paijan teurastamosta:
http://katse.uta.fi/201101/artikkeli.html
Paijan tilateurastamon omat sivut:
http://www.paijantilateurastamo.net/

maanantai 15. huhtikuuta 2013
Sikalavierailu 27.3.2013
Olimme keskiviikkona 27.3 yhdistetyn Automaation hyödyntäminen, Sianlihan tuottaminen ja Naudanlihan tuottaminen porukan (5henkilöä! : D) kanssa vierailemassa Tuittulan Pekonissa. Paikka on iso sikala, jossa kasvatetaan emakoita ja porsaita. Ennen tätä reissua olin ollut vain Osaran luomusikalassa, joten osasin odottaa että puiteet tulevat olemaan hyvin erilaiset. Aluksi meninne huoneeseen jossa oli Karjuja. Karjuilta kerättiin kerran viikossa hyppypenkillä siemiä talteen jääkaappiin. Seuraavana menimme siemennysosastolle, jossa olikin juuri hajukarju kierroksellaan, sekä siemnnys käynnissä. Toisin kun naudan simennys, on sian siemynnys hitaanpaa, sillä siemnpussi laitetaan roikkumaan niinkuin tippapussi, ja siitä jatkuu putki aina kohtuun asti. Pussi tyhjenee omaa tahtiaan. Tästä jatkoimme katsomaan tilalle ostettuja sikoja, jotka olivat ryhmäkarsinassa. Tämän jälkeen pääsimme myös kurkkaamaan tilan raatokylmiöön.
Sen jälkeen oli varmaankin kaikkien lemppariosuus - pikkuporsaat! Porsaat olivat emiensä kanssa samoissa bokseissa, emot tosin olivat porsutushäkissä ja porsaat juoksenteli emon ympärillä. Sikalalle valitettavasti hyvin yleiseen tapaan näimme myös muutamia kuolleita porsaita, osa oli vain liian heikkoja ja osa jäänyt äitin alle. Porsaiden jälkeen menimme joutilasosastolle, jossa oli harvinaiseen tapaan kioskiruokinta. Sika menee siis joutilasosastolle siemennyksen ja tiineystarkastuksen jälkeen, ja on siellä 3kk 3vk 3pv, eli sian kantoajan. Vähän enne porsimista ne siirretään porsitushäkkeihin. Lopuksi menimme viellä katsomaan välitysikäisiä porsaita, jotka olivat juuri päässeet uusiin ryhmäkarsinoihin, joten siellä otettiin enemmänkin matsia siitä että kuka on pomo. Viimeisenä näimme viellä liemiruokintakattilan ja tietokoneohjelmat. Tosin yksi tietokone hajosi juuri sillä hetkellä..
Reissu oli todella todella mielenkiintoinen ja opettava! Pikkupossut olivat supersöpöjä ja isot emakot...no ei ihan niin söpöjä.
Teemaan sopiva vanha kuva vierailultamme Osaran Maaseutuopistoon

maanantai 25. maaliskuuta 2013
Työssäoppiminen 21.1. - 22.3.2013
Tuotantoeläinten hoitamisen ja hyvinvoinnista huolehtimisen toinen 8 viikon työssäoppiminen on nyt ohi. Olin Pirkkalassa, Ollilan Tilalla. Tilalla oli lypsykarjaa sekä pieni ratsutalli (http://www.freewebs.com/ollilan-talli/)
Tila oli superkiva pieni parsinavetta, ja ihmiset oli mahtavia. Pääsin tekemään paljon itsenäistä työtä ja monenlaisia työtehtäviä.
Työssäoppiminen meni kokonaisuudessaan todella hyvin ja arvosanaksi sain jälleen K3
Laitan myöhemmin tänne viellä pätkän työssäoppimispäiväkirjaani.

torstai 28. helmikuuta 2013
Aamulehti 28.2.2013
Tämän päivän aamulehden kannessa näkyi tuttuja. Lehdessä oli nimittäin juttu edellisestä työssäoppimispaikastani Sammatin Tilasta. Jutussa pohdittiin olisiko kannattavaa ostaa oma lehmä.
Pikkuinen Helmi- lehmä pääsi oikeen poseeraamaan lehden kuville! Tässäpä juttu:
tiistai 15. tammikuuta 2013
Yrittäjyysopinnot
Kirjoitin yrittäjyysopinnoista ensikerran jo 2011, kun pyöritimme vielä omaa yritystämme
Saimme jo viimevuoden puolella tehtäväksemme perustaa ihan oikeat
yritykset, jotka liittyisivät alaamme. Ensimmäisillä yritystunneilla
keksimme luokan kesken ideoita mitä kaikkea yritykset voisivat olla. Jo
seuraavalla tunnilla aloimme rakentaa ryhmiä. Oma ryhmäni, eli
yritykseni kasaantui meistä ylijääneistä, keillä ei ollut kunnon ideaa
mitä haluaisi. Kun löimme viisaat tai (ei niin viisaat) päämme yhteen
saimme idean lemmikkitarvike kirpputorista. Laajensimme ideaa vielä
ratsastustarvikkeisiin, ja niin meistä tuli Löytöjä Lemmikille - Lemmikki- ja Ratsastustarvikekirppis.
Ryhmääni kuuluu minun lisäksi Tuike, Viivi, Anu ja Ansa-Maria.
Ryhmätyöskentelymme sujuu erinomaisesti. Anu on yrityksestämme se joka
pistää meidät muut hommiin ja on ryhmämme ''aivot'' :D Viivi hoiti
meille mahtavasti neuvonantajan, sekä hoitaa raha-asioita. Ansa-Maria
jakoi uskollisesti mainoksia ja on yrittäny hommata tavaraa kovasti.
Tuike ja minä taidamme olla ne ryhmämme jäsenet joilla on vakavia
keskittymisvaikeuksia sillontällöin. Mutta hoidamme kyllä hommammekin
kunnolla!
Yrityksemme siis kerää käytettyjä hyväkuntoisia lemmikkieläin- ja ratsastustarvikkeita, ja myymme niitä erilaisissa tapahtumissa joissa kiertelemme. Tällähetkellä olemme olleet kolmessa tapahtumassa:
24.9.11 Läheltä hyvää - lähiruokatapahtuma koulullamme, Ahlmannin ammattiopistolla
2.10.11 Match Show hakametsän jäähallilla
10.12.11 Match show lielahdessa koirakoutsi-hallilla.
Marraskuussa, työssäoppimisen jälkeen alkoi yrittäjyyden toinen osio, ''Maatilatalouden suunnittelu''. Siinä perehdyimme maatilan kirjanpitoon, palkanmaksuun, tukiasioihin, sukupolvenvaihdosasioihin ja muihin maatilan asioihin. Aikaa oli vain neljä opintoviikkoa, ja tuntui että asiaa olisi ainakin 10 viikolle. Lisäksi asiaa vaikeutti se, että itsellä ei ollut mitään kokemusta edes perus palkan saannista, tai verojen maksusta. Tunneilla täytettiin tukilomakkeita ryhmässä keksitylle tilalle, tehtiin maatilan kirjanpitoa,tehtiin peltojen viljelysuunnitelmia, laskettiin palkkoja, katetuottolaskelmia ja tehtiin riskianalyysejä. Kuulimme myös ihan asiantuntijan luentoja mm. sukupolvenvaihdoksesta ja harmaasta taloudesta. Kurssin lopussa oli kaksiosainen näyttö. Ensimmäinen osa tehtiin kotona. Siinä tuli suunnitella oma tila, tehdä riskianalyysiä, laskea palkkaa ja tehdä katetuottolaskelmaa. Itselläni meni hermo useampaankin otteeseen, varsinkin palkkaa laskiessa, sillä olen täysin matemaattisesti lahjaton. Lisäksi koneeni ei tallentanutkaan tehtäviä, ja jouduin tekemään puolet tehtävistä uudelleen. Toinen näyttö tehtiin koululla. Siinä piti täyttää kotona tehdylle tilalleen tukihakemukset, sekä vastata muihinkin tukiin liittyviin tehtäviin, lisäksi oli riskitehtävä ja omasta itsestään tehtävä tehtävä.
Joululoman jälkeen päästiin näkemään arvioinnit, ensimmäisestä näytöstä sain 11/21, ja toisesta 8/12. Olin todella yllättynyt, sillä luulin etten pääse edes puoliin pisteisiin. Arviointikeskustelussa sain arvosanaksi H2, mikä oli todella yli odotusten! Kyllä voi olla itsestään ylpeä, että selvisin hyvällä arvosanalla aiheesta mikä ei kiinnostanut pätkääkään.Opin tuntien aikana hirveästi, nimittäin kaikki asiat mitä harjoiteltiin oli täysin uusia.
Löytöjä Lemmikille NY

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)