tiistai 6. joulukuuta 2011

Työskentely Maatalousalalla 10opv

Ensimmäinen jaksomme työskentely maatalousalalla jonka pituus oli 10opintovikkoa päättyi muutama viikko sitten. Kerronpa nyt siitä.
Aluksi meillä oli todella paljon maanviljelystä teoriaa, teki välillä tiukkaa istua kuusi tuntia putkeen samaa opettajaa kuunnellen, mutta kyllä se siinä meni. Sitten olikin jo työssäoppimisen aika. Ensimmäinen jakso kesti vain viikon, ja olin sen Sirkan tilalla Jumesniemellä. Tykkäsin itse hirveästi, talon isäntä ja emäntä olivat molemmat todella mukavia ja pääsin tekemään monenlaisia töitä. Sen jälkeen oli koululla 3top viikkoa eli käytännönviikkoa. Ensimmäinen minulla oli navettaviikko. Meillä oli todella mukava porukka töissä joten se oli mielestäni oikein mukava viikko. Syysloman jälkeen oli vuorossa rakennusta. Teimme pieneläintilaan kaneille uuden kodin. Viimeisenä oli traktorilla ajoa, ja ensimmäinen ammattiosaamisen näyttö. Siihen kuului traktorin ajoonlähtötarkastus, peräkärryn kiinnittäminen, sen kanssa ajo, ja sen peruuttaminen. Hermohan tuossa peruuttamisessa meni, mutta siitäkin selvittiin ja arvosanaksi tuli H2, eli hyvä.
Koko jaksosta myös arvosanaksi tuli myös H2, ja olin todella tyytyväinen.
Nyt koulu jatkuu Eläinten hoitaminen ja hyvinvoinnistahuolehtiminen- jaksolla, joka jatkuu ihan ensi syksyyn asti. Myös navettavuorot pyörivät sinne asti.

Muutama kuva työssäoppimistilaltani:




Kanien uusi koti:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti